Monellakaan omaa kotia rakentavalla ei ole tietoa siitä, mitä hyötyjä kotiautomaatiolla saavutetaan. Olisikin hyvä keskuskustella asiantuntijan kanssa aiheesta ennen kodin sähköistystä. Mikäli halutaan vain joitakin ominaisuuksia kotiautomaatiosta kannattaa kuitenkin tehdä varaukset myös monelle muulle ominaisuudelle. Suositeltavaa on tehdä rakennusvaiheessa taloon peruskotiautomaatio, jota voi sitten myöhemmin kasvattaa.
Rakentamista suunnittelevat asiakkaat eivät tiedä kotiautomaation tuomia hyötyjä ja eivätkä sitä, mitä sillä voidaan tehdä. Rakentaessaan uutta kotia asiakkaat yleisimmin valitsevat jonkin talopaketin joko “säältä suojaan” tai “avaimet käteen” periaatteella. Talopaketin toimittajat eivät tarjoa tietoa kotiautomaatiosta. Talopaketin mukana tulevissa sähkösuunnitelmissa ei ole mukana kotiautomaatiota vain pelkästään perinteistä sähkösuunittelua. Asiakkaalla ei tule mieleen miettiä vaihtoehtoisia ratkaisuja talon sähköistykselle. Hänen aikansa menee monesti pohjaratkaisun ja monen muun asian miettimisessä. Lisäksi usein on kiire saada taloprojekti etenemään.
Kotiautomaation yleistymistä rajoittaa suuresti myös se, että asiakkaalla ei ole tietoa kotiautomaatiopalveluja tarjoavista yrityksistä eikä tietoa sen tuomista mahdollisuuksista.Tunnettuja sähköalan yrityksiä on sen sijaan useita ja asiakkaalla jää tieto kotiautomaation mahdollisuuksista saamatta. Valitettavasti tiedon puute ja epävarmuus lisäävät vastustusta kotiautomaatiota kohtaan. Yleisessä tiedossa ei vielä juurikaan ole käyttäjien kommentteja kotiautomaatiosta
Esimerkkinä voisin ottaa seuraavan tapauksen. Asiakkaalle oli myyty talo “avaimet käteen” periaatteella. Tämä sisälsi kotiautomaatiopalvelun. Tiedon puute muodostui ongelmaksi. Asiakkaalle ei nimittäin oltu selitetty tarpeeksi selkeästi millaisia hyötyjä kotiautomaatiosta on hänelle. Asiakkaani oli jo ostavaiheessa ollut epävarma kotiautomaation hyödyllisyydestä, mutta jostakin syystä oli päätynyt ostamaan sen. Myyntihetkellä urakoitsija oli vakuuttanut, että osaa tehdä kotiautomaatio -ohjelmoinnin ja käyttöönoton, mutta todellisuudessa urakoitsijalla ei ollu asiasta hajuakaan. Kotiautomaation olisi pitänyt valmistua heinäkuussa, mutta se viivästyi yli kahdella kuukaudella näiden ongelmien vuoksi. Tässä tapauksessa apua saatiin ulkopuoliselta yritykseltä. Heiltä saatiin ohjelmointi ja käyttöönotto. Kun asiakas muutti taloon ei siellä palanut yksikään valo. Mikäli halusi valot päälle täytyi asiakkaan soittaa sähkömiehelle. Asiakas ei ollut kovin tyytyväinen kotiautomaation tuomiin haittoihin. Onneksi ohjelmointi ja käyttöönotto saatiin ulkopuolisen avulla toimivaksi, jonka jälkeen asiakas oli tyytyväinen lopputulokseen. Hän vain ihmetteli miksi ei oltu kerrottu kotiautomaation hyödyistä. Asiakas oli lopputulokseen lopulta erittäin tyytyväinen.
Vaadi suunnittelijaa selittämään selkokielellä miten suunniteltu kotiautomaatio pitäsi toimia.