Suunnittelijat ja toteuttajat puhuvat eri kieltä

Suunnittelijat ja totetuttajat ovat kotiautomaatiojärjestelmissä monesti eri henkilöitä ja monesti myös eri yrityksestä. Tästä syystä suunnitelmien pitäisi olla selkeät ja helposti tulkittavissa. Kotiautomaatiojärjestelmien suunnitelmat ovat yleisesti heikkotasoisia, joten niiden perusteella ohjelmoija ei helposti pysty toteuttamaan järjestelmää. Automaatiojärjestelmän suunnittelun kompastuskivenä on ohjelmalliset muuttujat. Tarkoitan tällä sitä, että piirustuksista ei käy ilmi, mitä toimintoja kustakin painikkeesta tapahtuu. Niitä ei saa selville kuvista, joten ne pitäisi kertoa kirjallisesti.  Mikäli suunnitelmat eivät ole riittävät, asiakas valitettavasti joutuu maksamaan tyhjästä.  Joissakin tapauksissa on jouduttu tekemään lisäsuunnittelua, jotta järjestelmä on saatu rakennettua asiakkaan toiveiden mukaisesti.  Parhaimpaan lopputulokseen pääsee valitsemalla sellaisen toimijan, joka voi tarjota kaikki kolme osiota eli suunnittelun, ohjelmoinnin ja käyttöönoton.

Todelliset hyödyt kotiautomaatiojärjestelmästä saadaan hyvällä ohjelmoinnilla. Ensimmäisenä esimerkkinä voisi olla seuraava tilanne. Olet alkamassa katselemaan elokuvaa. Mikäli ohjelmointi on tehty huonosti, joudut itse säätämään valaistuksen sopivaksi ja laskemaan verhot alas. Mikäli taas ohjelmointi on tehty asianmukaisesti, painat vain elokuva -tilannepainiketta. Tällöin automaattisesti valot säätyvät oikelle tasolle ja verhot laskeutuvat alas. Tämä tietenkin edellyttää, että verhoihin on asennettu moottorit, joilla niitä voi ohjata.

Otetaan toisena esimerkkinä on yö ja alat nukkumaan. Huonosti tehdyssä ohjelmoinnissa joudut sammuttelemaan valot erikseen jokaisesta huoneesta sekä tarkistat viellä onko kahvinkeitin ja muut vaaraa aiheuttavat kodikoneet päällä. Se vie aina aikaa. Hyvin toteutetussa ohjelmoinnissa painat vain yö- tilannepainiketta. Mikäli tämän painikkeen ohjelmointi on tehty asianmukaiseti painikkeesta sammuvat kaikki valot sekä keittiön tasopistorasiolta sähkön syöttö katkeaa. Lisäksi mistä tahansa muusta painikkeesta painettaessa syttyy vain sellainen valaistus että näkisit käydä yöllä syömässä/vessassa. Tai vastaavasti liiketunnistimet sytyttävät yöllä sellaisen valaistuksen, jotta näet liikkua ja että valaistus yöllä ei ole liian kirkas.

Ohjelmoinnilla saadaan kotiautomaatiojärjestelmästä toimiva. Sillä voidaan saadaan kodin ruutiinit, kuten valojen sammuttelu illalla ja kodinkoneiden tilan tarkastelu pois päiväjärjestyksestä.

(Lähteet: Sähkömaailma sivu 15, Elokuu 2009)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.